sunnuntai 30. huhtikuuta 2017

Nunnia ja fantasiaa, osa 2

Lue ensin osa 1 täältä

Elise herää aamulla iho edelleen kihelmöiden. Neito rutistaa sääriänsä yhteen jalkovälin yhä kuumottaessa ja muistaa kuinka nautinnollisia edellisyön leikit olivatkaan. Elise tietää haluavansa kokea tunteet yhä uudelleen. 

Vaikka orgasmi Marian kanssa oli jotain sanoinkuvaamattoman upeaa ja kaunista, Elise jäi kaipaamaan vielä jotain. Tarkkaan hän ei osaa ajatella mitä jäi puuttumaan, mutta kuvittelee kaunissilmäisen miehen liittyvän siihen. Kunpa vain pääsisin hänen luokseen, neito huokaa mielessään ja kiskoittelee raukeasti. Hän haluaa tuntea karhean käden ihollaan, kuulla käheän äänen korvassaan ja antautua miehelle.  




Maria on jo lähtenyt askareihinsa ja Elise tietää olevansa myöhässä aamurukouksesta. Pieni, säröinen peili pöydällä kuvastaa neidon punaiset posket ja kirkkaat silmät, hänen sitoessaan hiuksiaan päähineen alle. Alaston vartalo kaavun alla on kuin jonkun toisen. Halukas, odottava ja aikuinen. Elise rientää saliin, muistaen kuitenkin ottaa kasvoilleen nöyrän ja kuuliaisen ilmeen, ennen polvistumistaan. Oi jumalani.

Marian nähdessään Elise kuulee, ettei pyyntö uudesta torikäynnistä onnistu heiltä kuin vasta viikon päästä. Maria on kuitenkin saanut luvan lähteä yksin hakemaan muka unohtuneita jauhoja ja hän lupaa etsiä miehen käsiinsä. Elise jää pettyneenä ja ajatuksiinsa uppoutuneena askareihinsa. Hän ei saa mielestään miehen katsetta ja abbedissa joutuu nuhtelemaan neitoa hutiloinnista. Abbedissan tutkiva katse saa Elisen tuntemaan katumusta syntisistä teoistaan ja ajatuksistaan. 

Elise näkee Marian vasta illalla kammiossa ja ei malta odottaa tietoa miehestä. Maria kertoo nähneensä miehen ja sopineensa heille tapaamisen hylättyyn kartanorakennukseen, joka sijaitsee ennen kylää. Maria vannottaa neitoa lupaamaan, ettei tee mitään, mikä ei tuntuisi oikealta. Naiset juttelevat pitkälle yöhön Marian kokemuksista miehen kanssa olemisesta. Elise ei siltikään osaa ajatella, mitä on edessä ja mitä mies haluaa. Ja ennen kaikkea mitä hän itse haluaa. 

Viikko kuluu hitaasti ja Elisen päivät, sekä yöt tuntuvat sulautuvan sumuiseen massaan. Hän ei pysty syömään, eikä keskittymään puuhiinsa. Abbedissan läsnäollessa hän yrittää kuitenkin olla kuuliaisesti, ehkä liikaakin. Vanhan naisen katse uppoutuu neidon olemukseen kuin aavistellen tulevaa. Tämä saa neidon tuntemaan itsensä pahaksi synnintekijäksi. Miehen ajatteleminen saa kuitenkin neidon olemaan entistä päättäväisempi ja kutkuttava halu saa hänet unohtamaan jumalan.

Vihdoin koittaa toripäivän aamu. Maria on löytänyt jostain palan hyvältä tuoksuvaa saippuaa ja hän saippuoi Elisen kammion lattialla päästä varpaisiin, riisuen samalla itsensä. Naiset halaavat toisiaan, vartaloiden yhtyessä, kuin anteeksiantoa anoen. Myös Maria pesee itsensä ja he pukevat ylleen puhtaat kaavut. Heti luostarin jäätyä näkyvistä, naiset tarttuvat toisiaan käsistä ja he kulkevat jännittyneinä kohti määränpäätä. Elise ei pysty puhumaan mitään, hänen vatsaansa kipristelee, poskensa kuumottavat ja hänen jalkoväliään tykyttää samaa tahtia kuin hänen sydämensä lyö.



Pian kartanorakennus häämöttää hiljaisena, hylättynä, aavemaisen kauniina ja kutsuvana. Elise unohtaa hengittää ja hänen kätensä puristaa Marian kättä tiukasti. "Hän odottaa sinua salissa, mene vain rakas", Maria kuiskaa ja irrottaa kätensä jättäen neidon portille. Maria jatkaa torille tekemään ostoksia luvaten tulla hakemaan Elisen kotimatkalla. Maria suutelee Eliseä suulle ja niin hän on poissa.

Elise jatkaa matkaansa kohti kartanon ovea, joka on hieman raollaan. Hän tuntee saippuan vienon tuoksun leijailevan ympärillään, ihon kihelmöinnin ja sydämensä lyönnit. Minä elän, voi jumalani, minä elän.

Ovi kolahtaa raskaasti kiinni neidon astuessa halliin. Kynttiläpolku johdattaa hänet kohti salia, joka on ollut varmasti kaunis aikoinaan. Nyt sali on rapistunut, tyhjä ja hiljainen. Elise astelee huoneeseen ihmetellen ja arkaillen. Miestä ei näy ja neito tuntee pettymystä. Hän jää seisomaan ison ikkunan eteen, josta on kaunis näkymä, ennen niin mahtavaan puutarhaan. 

Kuten ennenkin, hän ennemminkin aistii kuin tuntee miehen saapuvan. Miehen käsi on vaativa, sen tarttuessa neidon vyötärölle ja hänen kääntäessään neidon kohti itseään. Elisen rinta kohoilee kiihkeästi, hänen katseensa uppoutuessa noihin jumalaisiin silmiin. Mies riisuu neidon päähineen ja hän päästää pitkät, lähes mustat hiukset valloilleen. Kumpikaan ei puhu sanaakaan, eikä sanoilla olisi merkitystäkään. On vain tunne. Himo. Kauneus. 

Miehen isot, karheat kädet tarttuvat neidon kasvoihin ja hän suutelee Eliseä hitaasti, mutta rajusti. Elisestä tuntuu kuin hän pyörtyisi. Miehen tuoksu saa hänet heikoksi ja kosketus saa hänet vapisemaan, Elise pelkää polviensa pettävän allaan. Mies pitää neitoa kuitenkin niin lujasti, ettei hän kaatusi vaikka niin kävisikin.

Miehen toinen käsi nostaa kaavun helmaa ja ilman vastaväitteitä alkaa tutkia sileää vartaloa. Elise voisi huutaa ääneen, niin hyvältä se tuntuu, mutta ääntä ei tule. Miehen tiivis katse porautuu neidon katseeseen ja molempien hengitys kulkee samaan tahtiin. Mies nostaa kaavun pois neidon päältä ja astuu askeleen taaksepäin ihaillakseen näkymää. Nuori, kaunis vartalo on täysin paljaana, eikä Elise peitä mitään. Mies voihkaisee ääneen ja alkaa riisua omia vaatteitaan. Elise tuijottaa miestä uteliaana, tietämättä mitä odottaa.

Mies on vahva ja hänen vartalonsa on kovan työn tuloksena lihaksikas ja raamikas. Elise haluaisi koskettaa miestä jo nyt, nähdessää paljaan yläruumiin. Mies naurahtaa, hänen huomatessaan neidon innostuksen ja avaa housunsa. Elisen katse liimaantuu tuohon upeaan sauvaan, joka ilmestyy esille. Iso, kovana sykkivä elin on kuin elävä. Mies astuu lähemmäs ja neito perääntyy kohti ikkunaa. Uteliaisuus kuitenkin voittaa ja hän huomaa kätensä koskettavan tuota kuumaa, kovaa patukkaa, jonka pinnalla verisuonet sykkivät rajuina.



Neidon pieni käsi ei aivan yllä kyrvän ympärille, mutta se tunne, kun hän koskettaa sitä saa hänet haukkomaan henkeään. Mies kumartuu jälleen suutelemaan neitoa ja hän ottaa Elisen syleilyynsä. Uskomaton elin jatkaa sykkimistään vasten neitoa, ja se on saada Elisen suunniltaan hulluudesta. Mies ohjaa heidät lattialle asetetun patjan päälle, jonka ympärillä kymmenet kynttilät luovat valojaan ja varjojaan alastomiin vartaloihin.

Elise ei tiedä kuinka kauan aikaa on kulunut, hänen nauttiessaan täysin rinnoin maanpäällisestä taivaasta. Mies löytää juuri oikeat kohdat neidon vartalolla ja hän jättää jälkeensä rajuista suudelmista syntyneitä pieniä mustelmia. Miehen kädet peittävät pienet, kiinteät rinnat kokonaan ja hänen kielensä saavat nännit turvoksiin ja aroiksi. Hänen seikkaileva kätensä raottaa reisiä, paljastaen kiihkeänä valuvan paratiisin. Mies ei leikittele klitoriksella niin kuin Maria, vaan hän avaa neidon avoimeksi, työntäen rujosti sormensa sisälle pieneen pilluun. Elise huudahtaa ja on hieman peloissaan miehen sauvan lähestyessä jalkoväliään.

Mies suutelee neitoa rauhoittavasti ja sivelee hänen terhakkaita tisujaan, samalla hinkaten kyrpäänsä aukon suulla. Katsoen syvälle neidon silmiin, mies alkaa pikku hiljaa upottaa seivästään avoimeen pilluun. Elise rakastaa miestä, tuota kuumottavaa katsetta, tuota isoa, vahvaa miestä, isoine kaluineen. Neito tuntee kuinka kova elin täyttää häntä, upoten sisälle ensin vähitellen, sitten rajummin. Tunne on jotain, mitä neito ei pysty kuvailemaan. Kohdatessaan immenkalvon, mies suutelee neitoa hellästi ja sitten rajusti työntyy täysin kokonaan neidon sisälle, tuohon pieneen, viattomaan kuiluun, joka kuuluu nyt hänelle.

Eliseä sattuu, mutta hänen katsoessaan miestä, jonka silmissä on nyt erilainen palo, hän alkaa huomaamattaan liikkua miehen tahdissa. Mies liikuttaa seivästä Elisen sisällä ja neito on varma, että nyt hän tietää mitä on rakkaus. Miltä tuntuu kuulua jollekin. Elise ei halua sulkea silmiään, vaan hän haluaa katsoa miestä loppuun asti. Miehen rytmikkäät työnnöt alkavat tuntua neidosta koko ajan paremmilta. Seiväs täyttää hänet ja jyystää kutkuttavaa kohtaa niin antaumuksellisesti, että Elise huomaa voihkivansa ääneen.

Miehen katse on muuttunut, se on syvällä neidon sisällä, ulottumattomissa. Miehen kuuma vartalo kuin polttaa Elisen ihoa, samalla kyrvän uppoutuessa sisään ja ulos kiihtyvällä voimalla. Elise saa orgasmin juuri ennen miestä ja hänen huutonsa kaikuu kartanossa kirkkaana. Mies purkaantuu, katse neidossa, voimallisesti, sysäten spermaa pienen pillun verran ja hieman ylikin. Purkaus tuntuu neidosta niin nautinnolliselta, että hän on purskahtamaisillaan itkuun. Mies laskeutuu patjalle neidon viereen, rutistaen hänet hellästi kainaloonsa. Elise ei halua liikkua siitä enää koskaan. 



Kaunis pari nukahtaa sylikkäin ja herää vasta kun kartanon hallista kuuluu ääntä. Molemmat pukevat ripeästi päälleen, suudellen ja hyväillen yhä toisiaan. He kurkistavat salin ovesta nähdäkseen kuinka Maria saa kyytiä farmarilta. Maria nojaa rappujen kaiteeseen paljas takapuoli koholla, maajussin paksun ja turpean kyrvän upotessa vakoon. Mies katsoo Eliseä naurahtaen ja kuiskaten: "oma enkelini".

Kaksi tyydytettyä naista, nunnaa, palaa luostariin hiukset ojennuksessa, nöyrinä ulospäin. Sisällä kuitenkin tunteita, joita ei enää pysty tukahduttamaan.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti