sunnuntai 30. huhtikuuta 2017

Nunnia ja fantasiaa, osa 2

Lue ensin osa 1 täältä

Elise herää aamulla iho edelleen kihelmöiden. Neito rutistaa sääriänsä yhteen jalkovälin yhä kuumottaessa ja muistaa kuinka nautinnollisia edellisyön leikit olivatkaan. Elise tietää haluavansa kokea tunteet yhä uudelleen. 

Vaikka orgasmi Marian kanssa oli jotain sanoinkuvaamattoman upeaa ja kaunista, Elise jäi kaipaamaan vielä jotain. Tarkkaan hän ei osaa ajatella mitä jäi puuttumaan, mutta kuvittelee kaunissilmäisen miehen liittyvän siihen. Kunpa vain pääsisin hänen luokseen, neito huokaa mielessään ja kiskoittelee raukeasti. Hän haluaa tuntea karhean käden ihollaan, kuulla käheän äänen korvassaan ja antautua miehelle.  


perjantai 31. maaliskuuta 2017

Nunnia ja fantasiaa

Torilla on tungosta - joku tönäisee vahingossa Eliseä ja hän on vähällä kompastua. Edellä kulkeva Maria katoaa ihmisvilinään musta kaapu hulmuten. On kuuma ja Elisen iho kankaan alla on nihkeä. Rukousnauha painautuu neidon rintojen väliin Elisen koskettaessa sitä hellästi, kuin rukoillen viilennystä.


Kaunis, nuori nunna kiittää mielessään Mariaa neuvosta jättää alusvaatteet pois kaavun alta kuumimman kauden ajaksi ja hän iloitsee hennosta tuulenvireestä, joka sopivasti puhaltaa mekon alle, viilentäen kuumaa ihoa. Elise tuntee kihelmöinnin jalkovälissään, tunteen, joka on vaivannut häntä usein viime aikoina. Kihelmöinnin, joka ilmenee aina toripäivinä hänen nähdessään nuo tummat silmät...



perjantai 24. helmikuuta 2017

Pilluni huutaa rassausta

Pilluni huutaa rassausta - ajatuksissani käy pulloharjan tapainen väline tähän tuskaisen suloiseen kutinaan. Joku ajattelee nyt, että mee ämmä hoitoon, sulla on hiiva tai joku sukupuolitauti. Mutta ei, mun hävytön pilluni tosiaan tarvitsee jynssäystä ja se vaatii hoitoa usein.

Pulloharjan harjakset rapsuttaisivat pilluani joka kohdasta, varren työntyessä kosteaan vakoon yhä uudelleen ja uudelleen. Häpyhuulet turvonneina ja iho lähes vereslihalla saisin lopullisen tyydytyksen. Huutaisin ääneen, pään heittelehtiessä päin sängyn päätyä, nännien kohotessa kiihkeinä kohti kattoa. 

torstai 19. tammikuuta 2017

Iso on kaunista?

Oikeassa elämässä me naiset harvemmin olemme täydellisiä ja täysin tyytyväisiä ulkonäköömme. Vielä teininä monet tytöistä ovat sopusuhtaisia ja jo luonnostaan kauniita. Iän karttuessa me valitettavasti menetämme nuoruuden hehkeyden, ihon kimmoisuuden ja vartalon hallinnan.

Toiset meistä ovat ylipainoisia jo nuorina, toiset eivät lihoa vaikka yrittävätkin. Rintamme ovat mielestämme joko liian pienet tai suuret, hiukset väärän väriset ja kehostamme löytyy mitä moninaisimpia kohtia, jotka eivät miellytä meitä itseämme. Mutta kuinka tärkeää ulkonäkö on? Vertaammeko itseämme elokuvien kauniisiin, täydellisiksi pitämiimme naisiin, vai katsooko peilikuvasta itseään tyytyväinen nainen, joka tuntee olevansa haluttu ja itsevarma, mahdollisista ylimääräisistä kiloista huolimatta? Entä kuinka tärkeänä mies pitää seksikumppaninsa ulkonäköä?



perjantai 30. joulukuuta 2016

Uuden vuoden orgasmi

Ovi kolahtaa alakerrassa ja Veeran sydän sykähtää kiihkeästi. Sormi hakeutuu nännin ympärille rutistaen sitä päättäväisesti. Veera katsoo itseään peilistä ja on tyytyväinen näkemäänsä. Hillitty ehostus korostaa täydellisiä kasvoja, punatut huulet ovat hieman raollaan, kosteina. Veera riisuu yllään olevan aamutakin. Katse kiertää peilikuvassa alaspäin, pysähtyen odottavina, pystyssä nöpöttäviin nänneihin. Veera huokaa hiljaa ja tuntee kuinka uudet satiiniset pikkuhousut kastuvat. Katseessa kiihkeä kuumotus, hento puna poskillaan Veera miettii kuinka kauan viime kerrasta on - liian kauan. Nyt hän tekee kaikkensa, että Marko huomaa hänet - vaimonsa ja ottaa hänet. Ottaa kunnolla.

torstai 22. joulukuuta 2016

Antoisaa Joulua

Tiedättekö miksi joulupukki on niin iloinen? Koska hän tietää, missä tuhmat tytöt asuvat ;)

Antoisaa Joulua rakkaat lukijani!




lauantai 12. marraskuuta 2016

40 asiaa seksistä

Aivan alkuun - anteeksi - etten ole kirjoittanut pitkään aikaan. Toivon, ette te ihanat lukijani voitte antaa anteeksi ja olette lukeneet vaikka aiempia postauksia uudelleen. Elän kiireistä vaihetta, enkä ole ehtinyt kerta kaikkiaan tarttua näppikseen blogin merkeissä.

Lupasin muutamalle lukijalleni kirjoittaa pian ja näin teenkin, mutta ikävä kyllä minun on mentävä tällä kertaa sieltä missä aita on matalin. Mitään omaa fantasiaa tai tarinaa ei siis tällä kertaa ole luvassa.



Löysin melko tarkkaan vuoden vanhan artikkelin siitä, mitkä ovat 40 asiaa, jotka jokaisen naisen tulisi tietää seksistä ennen 40 vuoden ikää... Artikkeli täällä. Kopioin listan teille ja olen kirjoittanut jokaiseen kohtaan oman kommenttini aiheeseen liittyen. Ja tottakai olen myös etsinyt kiihottavia kuvia. Vain teitä varten. Kertokaa myös omia kommenttejanne listasta.

Ja jotta ei tärkeä asia unohtuisi - nautinnollista Isänpäivää kaikille isille :). Naiset, muistakaahan hemmotella miestänne erityisesti seksin merkeissä, keinothan te tiedätte...

Lista: